Cheerleading

Devils

Devils on tammikuussa 2013 toimintansa aloittanut junioreiden sekajoukkue jossa harjoitellaan cheerleading-taitoja 3-4 krt viikossa. Ryhmä osallistuu kilpailuihin kotimaassa, sekä mahdollisuuksien mukaan myös ulkomailla. Joukkueeseen valitaan jäsenet kerran vuodessa ja joukkuetta täydennetään tarpeen mukaan seuran muista joukkueista. Poikia otamme ryhmään mukaan ympäri vuoden. Ryhmästä on hyvä ponnistaa ylöspäin seuramme muihin sm-tason kilpajoukkueisiin. Joukkue osallistuu kilpailuissa sarjoihin, joissa tehdään nostoja suorille käsille, koriheittoja ja vaikeampaa permantoakrobatiaa.

Kaudella 2014 joukkue osallistui ensimmäistä kertaa Euroopan-mestaruuskilpailuihin, jotka pidettiin Saksan Bonnissa. EM-kilpailuissa joukkue sijoittui tiukassa junioreiden sekasarjassa upeasti neljänneksi.

Devils lähti kauden 2015 EM-kilpailuihin Ljubljanaan, Sloveniaan parantamaan edellisvuoden saavutustaan. Tavoite saavutettiin, ja joukkue toi Suomelle kultaa.

Oletko cheerleadingista kiinnostunut poika tai muuten vaan innostunut kokeilemaan uutta harrastusta? Ole yhteydessä valmentajiin ja tule kokeilemaan!

Valmentajat

Rosalie Gillberg
Jenni Meriläinen
Maria Paul
Iina Salmi

Meriitit

1. sija, EM-kisat 2015
1. sija, May Madness 2015
2. sija, SM-kisat 2015
1. sija, SM-karsintakilpailut 2015
4. sija, EM-kisat 2014
2. sija, May Madness 2014
2. sija, SM-kisat 2014
2. sija, SM-karsintakilpailut 2014
2. sija, Finnkampen 2013

Kausi: 2012 - 2013 - 2014 - 2015 - 2016 - 2017

Copyright © Golden Spirit, 2006