Uutiset

20.12.2007

Demons miehet muuttavat Helsingistä Espooseen

Ykkösdivisioonan 2000-luvun menestyksekkäin joukkue Demons muuttaa Helsingistä Espooseen. Demons on tähänastisen historiansa ajan toiminut helsinkiläisen Golden Spirit ry:n alla ja nyt uutena seurana tulee toimimaan Espoo Devils. Muuton taustalla on Espoo Devilsin ja GS Demonsin jo pitkään jatkunut yhteistyö junioreiden parissa. Nyt Devilsin junioreille pystytään tarjoamaan edustusjoukkue myös miesten sarjatasolla, jossa pelaajat voivat luontevasti jatkaa uraansa kasvaessaan ulos juniori-ikäisistä. Samalla Demons saa tervettä jatkuvuutta toiminnalleen junioripohjan kasvaessa.

"Toiminta Golden Spiritin kanssa on ollut mutkatonta ja erittäin menestyksellistä. Haluankin kiittää heitä siitä ja uskon, että tulemme jatkossakin tekemään paljon yhteistyötä," toteaa Demonsin pelaajavalmentaja Niclas Carpelan, joka toimii myös Devils junioreiden päävalmentajana.

Menestymään tottunut Demons on aloittanut valmistumisen kauteen 2008, mielessä sijoituksen selkeä parantaminen. "Viime kausi oli paha pettymys. Tähän kauteen on lähdetty sillä mielellä, että palataan takaisin ykkösdivisioonan huipulle. Pelaajaliikenne näyttäisi ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen olevan positiivista meidän suuntaan. Muutamasta vahvistuksesta uutisoidaan lähiaikoina, kotimaisella joukkueella kuitenkin mennään," Carpelan toteaa.

13.09.2007

Demoneita lippupallon EM-kilpailuissa Italiassa

Sekä miesten että naisten lippupallon EM-kilpailut käydään Italiassa 15.-16.9.
Molemmissa maajoukkueissa on mukana useita Demoni-pelaajia.
Naisten joukkueessa mukana ovat: Jenni Walhberg, Nora Ahokas, Tiia Meskanen, Paula Lehtinen, Ulla Repo, Tiia-Mari Teikari sekä valmentaja Teemu Kuusisto ja huoltaja Jasmin Nieminen.
Miesten joukkueessa Demoneista edustavat: Tero Saastamoinen, Jarno Uitto, Tuomas Summanen, Jussi Kähönen sekä Harri Autio ja Niclas Carpelan, jotka toimivat myös joukkueen valmentajina.
Maajoukkue rosterit SAJL:n sivuilla

---
Update 15.9.
Naisten maajoukkue on aloittanut turnauksen upeasti voittamalla kaikki ottelunsa. Hallitseva maailmanmestari Ranska kukistui 27-6. Lisäksi voitot tulivat Ruotsista (19-12) ja Itävallasta (33-0).
Miehet voittivat niin ikään ensimmäiset ottelunsa, Espanja kaatui 20-13 ja Ruotsi 19-7.
Myöhemmin illalla miehet kokivat kaksi tappiota, Ranskalle 7-38 ja sitten Itävallalle 13-27.

Update 16.9.
Naisten joukkue pelasi finaalissa jälleen Ranskaa vastaan. Tällä kertaa Ranska pystyi nousemaan puoliajan jälkeen voittoon 25-12 (6-12) ja Suomen joukkue joutui tyytymään EM-hopeaan.
Miehet pelasivat Italiaa vastaan sijoitusottelun viidennestä sijasta. Italia oli selkeästi parempi lukemin 46-14 ja Suomi sijoittui siis kuudenneksi.

 

24.08.2007

Maajoukkue-ringissä jälleen Demoneita mukana

Eero Kaarlehto ja Tommi Kiuru mukana maajoukkueringissä.

12.08.2007

Demons hävisi sarjajohtajalle

Demons hävisi velodromilla sarjajohtaja Pori Bearsille 0-24, mutta säilytti silti mahdollisuudet välieriin.

15.07.2007

Demonien voittoputki jatkui

Perjantai 13. päivä oli onnekas Peijoonille, kun paikallisvastustaja 69ers kaatui 14-9 (0-9). Ottelun hahmo oli kiistattomasti RB Tommi Kiuru, joka eteni vastuttamattomasti toisella puoliajalla kellon käyttämiseen tarvitut jaardit. Demonien puolustus jatkoi hyviä esityksiään tässäkin ottelussa, ja toisella puoliajalla nähtiin väläyksiä vanhasta kunnon Demons heittopelistä. Joukkueen voitot ja tappiot ovat siis nyt 3 - 3, ja play off -paikka on mahdollista sinetöidä ensi lauantaina Tampereella.


Aiemmat uutiset

Vuosi: 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2012
Copyright © Golden Spirit, 2006