Uutiset20.12.2007 Demons miehet muuttavat Helsingistä EspooseenYkkösdivisioonan 2000-luvun menestyksekkäin joukkue Demons muuttaa Helsingistä Espooseen. Demons on tähänastisen historiansa ajan toiminut helsinkiläisen Golden Spirit ry:n alla ja nyt uutena seurana tulee toimimaan Espoo Devils. Muuton taustalla on Espoo Devilsin ja GS Demonsin jo pitkään jatkunut yhteistyö junioreiden parissa. Nyt Devilsin junioreille pystytään tarjoamaan edustusjoukkue myös miesten sarjatasolla, jossa pelaajat voivat luontevasti jatkaa uraansa kasvaessaan ulos juniori-ikäisistä. Samalla Demons saa tervettä jatkuvuutta toiminnalleen junioripohjan kasvaessa. "Toiminta Golden Spiritin kanssa on ollut mutkatonta ja erittäin menestyksellistä. Haluankin kiittää heitä siitä ja uskon, että tulemme jatkossakin tekemään paljon yhteistyötä," toteaa Demonsin pelaajavalmentaja Niclas Carpelan, joka toimii myös Devils junioreiden päävalmentajana. Menestymään tottunut Demons on aloittanut valmistumisen kauteen 2008, mielessä sijoituksen selkeä parantaminen. "Viime kausi oli paha pettymys. Tähän kauteen on lähdetty sillä mielellä, että palataan takaisin ykkösdivisioonan huipulle. Pelaajaliikenne näyttäisi ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen olevan positiivista meidän suuntaan. Muutamasta vahvistuksesta uutisoidaan lähiaikoina, kotimaisella joukkueella kuitenkin mennään," Carpelan toteaa. 27.09.2007 Ladyt valtasivat 11 paikka AllStarsistaLady Demonit saavuttivat huikean 11 paikkaa 19:sta mahdollisesta paikasta naisten 2007 AllStars-joukkueesta. Jenni Wahlberg ja Ulla Repo nappasivat nimitykset molemminpuolin palloa. Demonittarista valituiksi tulivat: Lisäksi Vuoden tekijä / "Vuoden naisjenkkifutari", tunnustuksena naisten amerikkalaisen jalkapallon kehittämiseksi tehdystä työstä: 13.09.2007 Demoneita lippupallon EM-kilpailuissa ItaliassaSekä miesten että naisten lippupallon EM-kilpailut käydään Italiassa 15.-16.9. --- Update 16.9.
24.08.2007 Maajoukkue-ringissä jälleen Demoneita mukanaEero Kaarlehto ja Tommi Kiuru mukana maajoukkueringissä. 12.08.2007 Demons hävisi sarjajohtajalleDemons hävisi velodromilla sarjajohtaja Pori Bearsille 0-24, mutta säilytti silti mahdollisuudet välieriin. Aiemmat uutiset07.08.2007 26.07.2007 Northern Lights – Lady Demons 0-73 (0-35) 15.07.2007 13.07.2007 Leidien kesäkuulumisia kauden puolessa välissä 08.07.2007 Demonien 6-0 -putki jatkui Inkkareiden kustannuksella 09.06.2007 10.05.2007 Demons aloittaa kauden Porissa jo 19.5. 11.01.2007 |
(c) Lari Yläsaari |
