Cheerleadingin SM-kilpailut 20074.2.2007admin

Urheilu on erikoista. Välillä onnistuu kaikki ja toisinaan tulee sitten lunta tupaan.GS-joukkueet esiintyivät edukseen viikonlopun SM-kilpailuissa, vaikka mitaleita ei ihan totuttuun tapaan päästy pokkailemaan.

Lauantaina naisten cheer-sarjassa Enkeleiltä odotettiin jälleen paljon, mutta jostain syystä homma ei sujunutkaan ihan niin kuin piti. Enkeleillä oli hieno ja vaikea ohjelma, mutta tällä kertaa esitys meni melkolailla täydellisen pieleen. Yksi epäonnistuminen johti toiseen sekä kolmanteen eikä isoja pyramideja oikein saatu kasaan ja ohjelmassa nähtiin paljon sellaista mitä ei ole kyllä aiemmin Enkeleiden jutuissa totuttu näkemään. 🙂
Tuloksena melkoinen määrä pistevähennyksiä tuomareiden papereissa ja 7.sija. Hurja pettymys tietysti kaikille, ennen kaikkea tytöille itselleen, mutta Enkelit osoittivat kuitenkin hienoa urheiluhenkeä ja kannustivat muita joukkueita rehdisti palkintojenjaossa. Voitto meni tällä kertaa Ouluun Northern Lightseille, HAC oli toinen ja Turun Smash kolmas.
Genies suoritti oman, juuri joukkueen taidoille sopivan ohjelman melko virheettömästi ja sijoittuivat sijalle 8. Tytöt olivat syystä iloisia ja tyytyväisiä suoritukseensa sekä tulokseen.

Sunnuntaina vuorossa olivat juniorit ja minit. Whitelighters juniorit suorituivat ohjelmasta mallikkaasti, muutamia pieniä virheitä mahtui mukaan. Ohjelma oli innovatiivinen ja pirteä, varsinkin tanssiosuudet olivat todella mukaansatempaavia. Junioreiden cheer-sarjassa kärki oli todella tasainen. Kärki-nelikon ohjelmissa oli kaikissa omat kivat jipponsa ja vahvuutensa, etukäteen oli hyvin vaikea veikata kuinka kisassa lopulta käy. Tällä kertaa kävi hyvin ja Whitelightersit pitivät seuran edelleen kiinni mitalikannassa ja EM-edustuksissa saavuttaen hienosti hopeaa! Kulta matkasi naapuri seura HAC:hen, pronssi Tampereen Dream Teamille ja tällä kertaa oululaisten oli tyytyminen neljänteen sijaan. Seuramme toinen joukkue Saints oli 12:sta. Saintsien ohjelma oli niin ikään pirteä ja ryhmän tasolle sopiva, mutta valitettavasti ohjelmaan tuli aika paljon virheitä, joka pudotti sijoitusta.

Sunnuntaisessa Minien Super Cheer-kilpailussa jäimme tällä kertaa ilman mitalia kun Spellbindersit olivat neljänsiä ja Pixies sijalla 7. Molemmat GS:n minijoukkueet esiintyivät minikilpailuissa iloisella fiiliksellä ja vaikuttivat erityisesti tiukkuudellaan. Tärkeintä onkin että ohjelmista huokui valtaisa esiintymisen ilo ja monien tyttöjen ensimmäisistä kilpailuista jäi varmasti hyvät muistot.

Kuten sanotaan aina ei voi voittaa. Tällä kertaa ei ollut ihan sellaista ilotulitusta kuin aiempina vuosina, mutta sellaista on urheilu. Meidät GS-läiset on vain totutettu siihen että kultaa ja kunniaa kannetaan kisoista kotiin ämpäri kaupalla. Tänä vuonna tuli kultaa vähän vähemmän, mutta kunniaa silti kuitenkin, sen verran hienosti ja rehdisti seuramme jäsenet esiintyivät kisoissa.

Ensi vuonna uudet kujeet, takuu varmaa on se että edelleenkään ei anneta periksi. Enkeleiden joukkue tulee uudistumaan rajusti kun peräti 12 nykyistä Enkeliä ja yksi Enkeli-valmentaja siirtyvät näiden kisojen jälkeen maajoukkueen palvelukseen. Tsemppiä kaikille maajoukkue-Enkeleille, marraskuussa tulemme teitä kannustamaan.
Whitelightersit pääsevät jälleen kilpailemaan EM-areenalla, kevät sujunee kiivaan treenaamisen merkeissä.  Tsemppiä treenailuun. Genies, Saints, Spellbinders ja Pixies joukkueista moni lähtee varmasti karsimaan ylemmän tason joukkueisiin melko heti tämän kisaurakan jälkeen. Älkää jännittäkö, hyvin se sujuu kun parhaansa yrittää.

Kiitos kaikille kilpailijoille sekä valmentajille, edustitte hienosti seuraamme. Jatketaan harjoituksia.