Demons höyhensi Roostersin30.5.2013admin

Velodromille oli kerääntynyt mukavasti katsojia seuraamaan Helsingin paikallisderbyä. Roosters sai otteluun unelma-alun kun Demonien palautusjoukkue rähmäsi Roostersin aloituspotkun. Roosters sai hyökkäysvuoron loistavista kenttäasetelmista eikä jättänyt sitä käyttämättä. Tästä demonilauma kuitenkin sisuuntui ja loppupeli menikin täysin Demonsin komennossa.

Demonsin hyökkäyksen linja blokkasi kuin hurmiossa. Juoksupeli kulki kuin unelma kun puolustuksessa oli mopoauton kokoisia aukkoja. Roosters ei koko pelin aikana löytänyt lääkettä Demonsin juoksupelin pysäyttämiseen. Demons syötti Roostersille heidän omaa vanhaa lääkettään, countereita. Vaikka juoksupeli toimi kokonaisuudessaan kuin junan vessa, on kuitenkin mainittava erityisesti Jonna Hakkarainen show. Pelinrakentaja Hakkaraisen oli helppo tehdä tuhojaan loistavien blokkien suojassa. Joukkueen 7:stä maalista Hakkarainen juoksi 5 ja heitti yhden. Heitetyn TD nappasi maalissa kiinni Teea Kemppinen. Viimeisen TD:n juoksi hienojen blokkien turvaamana Elina Seppälä.

Demonsin puolustus oli, ensimmäistä driveä lukuun ottamatta, terästä. Roosters yritti edetä pääsääntöisesti heittämällä, mutta pallot polttivat punanuttujen kädessä. Roostersin pelinrakentajan vakiokohde oli JJ Seiles. Vaikka Järvinen saikin heittoja perille, oli Demonsin puolustus todella tiukasti iholla ja suuret siivut jäivät haaveeksi. Juoksupelit jäivät oikeastaan ihan torsoiksi, muutamia onnistumisia lukuun ottamatta. Puolustuksen lukkoina häärärsivät Elina Kero, Maiju Isomaa ja Anette Bäckman keräten komean määrän taklauksia jokainen.

Roosters pääsi kaunistelemaan lopputulosta poimittuaan Demonsin hyökkäyksen fumblen ja palautaen sen maaliin. Lopputulos 54-14 ei jätä paljon selittelyille tilaa. Seuraavaksi Demonsilla on vapaa viikonloppu ja 9.6. vastassa on tuulennopea Turku Trojans.