GS Demons on suomenmestari28.7.2010admin

Viime vuoden tapaan naisten SM-finaalista kehkeytyi jännitysnäytelmä kahden helsinkiläisjoukkueen välille. Lähtökohdat joukkueiden kahdeksanteen perättäiseen finaalikohtaamiseen olivat vastaavat kuin kaudella 2009: Roosters voitti runkosarjakohtaamisen melko selvin lukemin, mutta Demons oli päättänyt taistella mestaruudesta.

Poikkeuksena edelliseen finaaliin Demons-hyökkäys meni ottelun alussa menojaan. Roostersin hyökkäysvuorot päättyivät myös jatkuvasti maaliin, mutta joukkue ei onnistunut lisäpisteyrityksissä. Puoliajalle mentiin Demonsin 32-18 johdossa. Toiselle puoliajalle tuli kuitenkin päättäväinen Roosters-joukkue, joka sai pysäytettyä Demonsin muutamaan otteeseen ja kurottua johdon kiinni. Ottelun varsinainen peliaika päättyi lukemin 40-40 ja siirryttiin viime vuoden tapaan hyökkäyskilpailuun.

Demons hävisi arvonnan ja joutui hyökkäämään ensimmäisenä 25 jaardin linjalta. Ratkaisua lähdettiin hakemaan heti pitkällä heittopelillä ja se onnistui. Myös lisäpiste vietiin maaliin ja tilanne oli 40-48. Roosters lähti hakemaan uusia yrityksiä juoksupeleillä. Demons-puolustus pysyi kuitenki tiukkana ja esti vastustajan etenemisen ennen rajapyykkiä. Peli päättyi lukemin 40-48 ja Demons pääsi juhlimaan kolmatta perättäistä suomenmestaruutta!