GS:n tilahankkeeseen etsitään aktiiveja ja kumppaneita10.9.2019seurakoordinaattori

”Helsingin kaupunki uudisti toiminta-avustusten ja tilojen jakamisperiaatteita vuonna 2016. Tuolloin tukia ja tiloja ryhdyttiin jakamaan harrastajamäärien ja harjoittelukertojen perusteella. — Muutoksessa hävisivät pitkiä harjoitteluaikoja vaativat taitolajit, kuten cheerleading ja voimistelu. Vuoroja on suhteessa harrastajamääriin ja vaadittavaan harjoittelumäärään ollut jatkuvasti vähemmän tarjolla.”

Golden Spirit on näyttävästi esillä tiistain 10.9.2019 Helsingin Sanomissa! Lue HS:n juttu Helsingin kaupungin liikuntatiloista täältä.

GS pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa ja etsii yhteistyökumppaneita sekä aktiiveja mahdollistamaan entistäkin paremmat harjoitteluolosuhteet. Nykyiset harjoitustilat ovat hyvät ja seuralle on tärkeää, että varsinkin matalan kynnyksen harrastetoimintaa on myös eri kaupunginosissa, esimerkiksi lähikoulujen liikuntasaleissa. Nykyisillä olosuhteilla seuramme sai eniten SM-mitaleja vuoden 2019 SM-finaalissa – mihin pystymmekään vielä paremmilla treenimahdollisuuksilla?

Mikäli sinua tai yritystäsi kiinnostaa olla mukana tukemassa GS:n tilahanketta, voit olla yhteydessä seurakoordinaattori Mariaan, toimisto@goldenspirit.fi. Taloudellisella tuella pystymme esimerkiksi hankkimaan lisää turvamattoja ja vuoroja laadukkaista treenisaleista, aktiivien avulla taas pystymme kartoittamaan entistä kattavammin sopivia treenitiloja ja mahdollisuutta omaan treenihalliin. Lisäksi erilaisille liikuntavälineille on jatkuvasti kysyntää esimerkiksi Pasilan urheiluhallin treenitiloissamme.

Ole mukana kehittämässä entistäkin laadukkaampia treeniolosuhteita seuralle ja rakentamassa tulevaisuuden menestystarinaa!