Leidien kesäkuulumisia kauden puolessa välissä13.7.2007admin

Otteluraportit puuttuvat kauttaaltaa, taas yksi asia, jossa voisi petrata. Tässä kuitenkin katsaus Lady Demonien kauteen kolmen pelatun ottelun jälkeen, kun kausi on suurin piirtein puolessa välissä.
 
Aloitimme kauden sarjanousija Trojansia vastaan, joka saapui Helsinkiin minimalistisella joukkueella. Pelijännitys muuttui Leidipiruissa pian pelkoon vastustajan loukkaantumisista, ettei peliä vaan jouduttaisi keskeyttämään. Kauden avauksesta jäi melko ristiriitainen fiilis. Voitto saavutettiin varsin selkeästi, mutta suoritukset kentällä eivät aika-ajoin olleet sitä tasoa, jota olimme harjoitelleet. Ongelmat heittosuojassa valmentajat ottavat täysin omaan piikkiin, mutta ilmeisesti siinä hämmennyksessä pelaajat onnistuivat sekoittamaan päänsä myös muiden asioiden osalta. Ensimmäinen peli on aina jännittävä ja joukkueessa oli paljon uusia pelaajia, joskaan ei lajissa aivan rookieita, joten laitettakoon osa sähläyksestä näiden seikkojen tiliin. Toki paljon hyvääkin saatii aikaiseksi ottelussa, hienoja juoksuja keskushyökkääjiltä ja erityisesti mieleen jäi LB Teikarin syötönkatkosta juostu maali. Mutta parannettavaa jäi seuraaviin peleihin.
 
Jaguaari-pelin jälkeiset tunnelmat olivat hyvin toisenlaiset ensimmäiseen koitokseen verrattuna. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla hyökkäys suoritti todella varmoja otteita, heittopeli varsinkin kulki erinomaisesti. Heittosuojan ongelmat oli korjattu ja tällä pelinrakentaja Wahlberg sai lisää aikaa heitoilleen. Yksittäisistä suorituksista mieleen jäi erityisesti ensimmäinen pelinrakentajan hiivintä, jossa hyökkäyslinja siirsi puolustajat Wallun edestä selkeän ensimmäisen yrityksen arvoisesti. Puolustuslinja teki koko pelin komeaa työtä, joista tuloksena lukuisia pelinrakentajan säkityksiä. Tunnelmat pelin jälkeen oli valmentajan silmin vähintäänkin tyytyväiset, ainoastaan roikkupallojen pelaamista täytyy harjoitella lisää.
 
Juhannustauon jälkeen oli aika päästä taas pelivireeseen. Sarja jatkui ottelulla toista sarjanousijaa, Butchersia vastaan. Kuten kauden ensimmäisessä koitoksessa, myös tässä oli vastustaja saapunut niukalla miehityksellä. Heti ottelun alusta kävi selväksi, ettei porvoolaisia ole vähätteleminen vaan pelaamaan joutuu ihan tosissaan. Varsinkin vastustajan puolustuksen frontti esitti melko vahvoja otteita, mikä pisti Demonittaret hieman terästämään blokkejaan. Alku oli hieman tahmeaa hyökkäyksen puolelta, lomalta paluu näkyi suorituksissa. Joskin ottelun tavoitteeksi asetettu mentaalivirheiden karsiminen onnistui melko hyvin. Puolustus sen sijaan hoiti tonttinsa koko pelin mallikkaasti, linja sai juoksupelit liputettua ihan alkutekijöihinsä ja mikäli jotain pääsi frontilta lipsahtamaan, tuli takakentältä hyvin apuja paikalle. Takakentälle ei heittoja kovin paljon siunaantunut, DB Lehtinen poimi kuitenkin yhden syötönkatkon ja LB Mäkiselle sellainen oli tarjolla. Muutenkin Lehtinen esitti napakoita otteita pallontavoittelutilanteissa. Toinen puoliaika oli selvästi parempaa suorittamista hyökkäykseltä. Jälleen jäi kuitenkin parannettavaa tulevia koitoksia varten.
 
Summa summarum, kaikki pelit on tähän asti voitettu ja omassa päässä soinut vain kertaalleen. Eli kausi on edennyt siinä mielessä tavoitteiden mukaisesti. Pieniä asioita pitää vielä korjata ja hioa, mutta muuten olemme tässä vaiheessa hyvällä mallilla. Varsinkin pelien osaaminen ja mentaalivirheiden vähyys ilahduttaa valmentajia, toivottavasti noususuunta siinä suhteessa jatkuu. Todellinen testi on edessä runkosarjan viimeisellä  kierroksella, jolloin vastaan asettuu viime vuosien finaalivastustaja Roosters, joka on myös voittanut kaikki pelinsä tähän asti.
 
Pisteidentekijät:
vs. Trojans:
– Anette Bäckman 2 maalia = 12 p.
– Paula Lehtinen 2 maalia = 12 p.
– Jenni Wahlberg 1 maali + XP = 8 p.
– Tiia-Mari Teikari 1 maali + XP = 8 p.
– Ulla Repo 1 maali = 6p.
– Nora Ahokas 1 maali = 6 p.
– Annika Hautala 1 XP = 2 p.
yht. 54 p.
 
vs. Jaguars:
– Anette Bäckman  3 maalia  = 18 p.
– Tiia Meskanen 2 maalia + 1 XP = 14 p.
– Jenni Wahlberg 1 maali + 1 XP = 8 p. 
 – Ulla Repo 1 maali = 6 p.
– Paula Lehtinen 1 XP = 2p.
yht. 48 p.
 
vs. Butchers:
– Tiia-Mari Teikari  2 maalia = 12 p.
– Ulla Repo 3 maalia = 18 p.
– Paula Lehtinen 2 maalia + 1 XP-potku = 13 p.
– Anette Bäckman 1 maali = 6 p.
yht. 49 p.