Roosters Demoneita vahvempi kauden avauksessa5.6.2016admin

Naisten Vaahteraliigan avausottelu pelattiin aurinkoisena mutta tuulisena lauantaina 4.6. Velodromilla. Paikalliskohtaamista odotetaan aina mielenkiinnolla ja pelistä on lupa odottaa kovatasoista. Viimeksi joukkueet kohtasivat kauden 2015 finaalissa, josta Roostersille varmasti jäi paljon hampaankoloon.

Ottelu alkoi Demonsin kannalta lupaavasti, kun Roosters pysäytettiin heti alkuun oman maaliviivan tuntumaan. Lentopotkussa pallo osui Demons-pelaajaan ja Roosters onnistui peittämään sen takaisin itselleen, mutta uusi hyökkäysvuoro päättyi Johanna Pudaksen syötönkatkoon. Demonsin hyökkäysvuoro pysähtyi kuitenkin Roostersin 30 jaardin tuntumaan ja Roosters-hyökkäys pääsi palaamaan kentälle.

Saatuaan pallon uudelleen hallintaansa Roosters näyttikin kyntensä ja aloitti pitkän driven kohti Demonsin maalia. Ensimmäisen neljänneksen vaihtuessa Roosters oli päässyt jo aivan Demonsin maalialueen tuntumaan, ja toisen neljännen alkajaisiksi Jenni Lindén avasi ottelun pistetilin juosten taululle 6 pistettä. Lisäpisteet kuittasi nimiinsä Roostersin pelinrakentaja Janina Virtanen.

Demonsin hyökkäys pääsi kentälle omalta 35 jaardilta ja eteni juoksupelillä uusiin yrityksiin, mutta pysähtyi sitten Roostersin puolustukseen. Roosters ja Lindénin nopeat jalat pääsivät pian jälleen rokottamaan Demonsia, kun Lindén onnistui breikkaamaan läpi Demons-puolustuksesta ja juoksi pallon pohjiin. Tämän jälkeen toinen neljännes pelattiin loppuun ilman enempiä pistesuorituksia. Demons-puolustukselta nähtiin ottelun toinen syötönkatko, kun Jenni Kangas nappasi Roostersin Virtasen heiton, mutta Demonsin hyökkäys ei päässyt uhkaamaan Roostersin maalialuetta. Myöskään Roosters ei enää edennyt Demonsin maaliin, ja aivan hetkeä ennen puoliaikaa nähtiin, kuinka Demonsin Elina Seppälä säkitti Virtasen komeasti.

Ottelun toisen puoliajan aluksi Demons vastaanotti kickoffin ja Katri Laine palautti pallon lähelle 40 jaardin viivaa. Hyökkäys aloitti heti vahvasti pelinrakentaja Tiina Möttösen pitkällä heitolla Sanni Seppälälle, ja Demons pääsi pian Roostersin kenttäpuoliskolle. Roosters-puolustus otti kaksi peräkkäistä pitkää rangaistusta ensin syötön vastaanoton häirinnästä ja sitten kasvosuojukseen tarttumisesta taklaustilanteessa. Demons-hyökkäys pääsi 11 jaardin päähän Roostersin maalista ja Katri Laine kavensi vielä tiukoilla juoksuilla etäisyyden kolmeen jaardiin. Jännittävällä neljännellä yrityksellä ei vielä syntynyt pisteitä, mutta Tiina Möttösen heitto tavoitti Tuula Möttösen niin lähellä maalilinjaa, että Demons-hyökkäys sai vielä uudet yritykset. Aivan Roostersin maaliviivan tuntumasta Katri Laine sitten juoksi taululle Demonsin 6 pistettä.

Kolmannen neljänneksen lopulla nähtiin vielä sekä Roostersin että Demonsin hyökkäysvuorot, jotka eivät tuoneet pisteitä. Viimeisen neljänneksen aluksi Roosters oli kuitenkin syvällä Demonsin kenttäpuoliskolla, ja pelinrakentaja Virtasen heitto tavoitti Iia Rantalan, joka juoksi pallon maaliin. Pelin viimeisiksi pisteiksi jääneet lisäpisteet juoksi Virtanen itse. Neljänneksen loppuvaiheessa nähtiin vielä hyviä pelisuorituksia, mutta pisteisiin ne eivät enää johtaneet.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin ansaitusti Roostersin Jenni Lindén ja Demonsin Katri Laine. Lindén kiitti Roostersin osalta erityisesti joukkueen hyvin sujunutta yhteispeliä. Laine oli ymmärrettävästi pettynyt tappion jälkeen, mutta sano, että tämä jos mikä motivoi treenaamaan kovempaa.

Roostersin päävalmentaja Jarmo Lahti totesi, että pelin avainasemassa oli linjapeli, joka oli molemmilta joukkueilta kovaa vääntöä. Demons oli Lahden mukaan odotetun kova vastus, mutta hän sanoi Roostersin hyötyneen siitä, että he olivat nähneet Demonsin kentällä jo kerran tällä kaudella. Tämä helpotti valmennuksen valmistautumista otteluun.

GS Demonsin päävalmentaa Mika Eloranta totesi, että ottelu ratkesi Roostersin hyvään joukkuepeliin. Lisäksi hän mainitsi, että Jenni Lindén tiedettiin jo ennakolta kovaksi pelaajaksi, joka osoittautui hyvin liukkaaksi puolustuksen pidellä. Elorannan mukaan oman joukkueen ottelussa näkyi kauden alun hermostus, joka johti joihinkin virheisiin. Hän kuitenkin totesi, että erityisesti puolustus paransi peliään koko ottelun ajan.

Seuraavan kerran GS Demons nähdään kentällä sunnuntaina 12.6., jolloin vastustajaksi saapuu sarjanousija Hämeenlinna Huskies. Ottelu pelataan Velodromilla alkaen kello 13.

Normal
0

21

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Table Normal”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:8.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:107%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:”Calibri”,sans-serif;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-fareast-language:EN-US;}