Cheerleadingin ja cheertanssin Suomen mestaruudet ratkaistaan tulevana viikonloppuna Jyväskylän Paviljongin Messukeskuksessa. Golden Spiritin edustus on vahva, kun joukkueistamme Jyväskylään suuntaavat kauden parhaita suorituksiaan näyttämään Angels, Cyrenes, Dragons, Phoenix ja Whitelighters.
Cheertanssin puolella Cyrenes lähtee aikuisten Freestyle Pom -sarjassa Jyväskylään puolustamaan viimevuotista SM-kultaansa. Cyrenesin kauteen mahtuu jo Turun PM-kisoista kaksi HIT-suoritusta, jotka takasivat Pohjoismaiden mestaruuden. Toukokuun lopulla ensimmäistä kertaa järjestetyissä Super Tanssi -kilpailuista joukkue haki Tampereelta voiton kotiin, lisäksi tanssin omaa Super-kilpailua edeltävänä päivänä Cyrenes voitti Spirit-kilpailun. SM-kisoihin valmistautumiseen jätti nälkää, kun HIT-potentiaalinen suoritus tanssin Superissa Tampereella ei lopulta ollutkaan HIT.
Cyrenes-joukkueen kapteenisto lähtee odottavaisin ja luottavaisin mielin Keski-Suomen viikonloppuun.
”On ihanaa päästä lavalle näyttämään meidän viimeisen päälle viilattu paketti! Kisarutiinit ovat kauden aikana hioutuneet ja olemme tehneet joukkueena kovasti duunia SM-kisoja kohti. Fyysisesti on käyty aika äärirajoilla ja se varmasti näkyy tuloksessa. Kauden aiemmissa kisoissa on jo oltu hyvässä vaiheessa ja nyt ollaan valmiimpia kuin ikinä”, Cyrenesin kapteenisto kuvailee.
Joukkueen sisäiset tavoitteet viikonloppuun ovat hyvin selvät ja ne ovat ohjanneet Cyrenesin toimintaa koko kauden.
”Haluamme voittaa SM-kullan ja tehdä HIT-suorituksen, joka ei jätä mitään epäselväksi. Totta kai samalla nautitaan ja pidetään myös hauskaa lavalla!”
Dragons-joukkue kisaa cheerleadingin junioreiden Coed-sarjan levelillä 5. Dragons ja Cyrenes huipentavat kautensa vielä SM-kilpailuiden jälkeen heinäkuun alussa Prahan EM-kilpailuissa. Nyt keskittyminen on kuitenkin molemmilla tiukasti Suomen mestaruuskilpailuissa ja niissä menestymisessä.
Dragonsin kapteenit odottavat hyvillä fiiliksillä ja innolla SM-kisoja.
”Valmistautumisemme on sujunut erittäin hyvin ja koko joukkue olemme valmiita viikonloppuun. Tavoite on tehdä onnistuneet ohjelmat molempina päivinä ja tuoda upeat uudet taitomme SM-lavalle”.
Aikuisten Coed-sarjan levelillä 6 Suomen mestaruutta tavoittelee seuramme Phoenix-joukkue. Aikuisten coed-sarjasta povataan ennakolta hyvin tasaista, ja esimerkiksi Tampereen Super-kilpailuissa toukokuussa joukkueet olivat alle neljän pisteen sisällä toisistaan. Jyväskylään Phoenix lähtee Spirit-kilpailun voitto mukanaan.
Phoenixin vastuuvalmentaja Sara Minadis toteaa joukkueen olevan kauden huipennuksen alla hyvillä fiiliksillä.
”Viikonloppua kohtaan on sopiva jännitys ja odotus. Kisavalmistautumisemme on sujunut hyvin ja meillä on paljon treeniä alla”.
Kysymykseen SM-kisojen tavoitteesta ja päämäärästä Minadiksella on selkeä vastaus.
”Joukkueen tavoite on HIT-suoritus, jonka kautta Suomen mestaruus”.
All Girl -sarjoissa seuraamme edustavat junioreiden levelillä 5 Whitelighters ja aikuisten levelillä 6 Angels. Sekä Angelsin että Whitelightersin vastuuvalmentajana toimii Amanda Alinikula. Alinikulan mukaan molemmat joukkueet lähtevät Jyväskylään hyvällä fiiliksellä.
”Angelsin kisavalmistautuminen on sujunut ongelmitta ja olemme päässeet hyvin viimeistelemään ohjelmaa. Whitelightersin valmistautumiseen on sisältynyt joitain mutkia matkan varrella, mutta ne on paikattu ja olemme täysin valmiita viikonloppuun”.
Angels sijoittui Tampereen Spirit-kilpailuissa toiseksi ja Whitelighters neljänneksi. SM-kilpailuissa joukkueet lähtevät näitä suorituksia kirkastamaan.
”Sekä Angels että Whitelighters tavoittelevat HIT-suorituksia ja Suomen mestaruutta”, Alinikula paaluttaa.
SM-kilpailuviikonloppuun valmistautuessa voi käydä äänestämässä seuramme ehdokkaita SCL:n Vuoden cheerteko -kategoriassa, jossa ehdolla seurastamme on äänestysnumerolla 4 Caterina ja Lotte Kettunen edustavat Suomea World Gameseissa sekä numerolla 10 Golden Spiritin Cyrenes-joukkue voittaa ensimmäisen suomenmestaruutensa. Pääset äänestämään Vuoden cheertekoa SCL:n sivuilla tästä.
Viikonlopun SM-kilpailuita voit seurata FincheerTV:n kautta ja sunnuntain finaalit näkyvät klo 12:00 alkaen myös Yle Areenasta.
Toivotamme kaikille joukkueillemme onnistumisia viikonloppuun!

