Golden Spirit koostuu noin neljästäkymmenestä eri cheer- ja tanssijoukkueesta, jotka toimivat viidessä eri ikäluokassa: Minit 2015-2019-syntyneet, Youth 2012-2015-syntyneet, Juniorit 2008-2012-syntyneet, Aikuiset 2010- ja aiemmin syntyneet sekä Klassikot 25+ -vuotiaat. Jokaisessa ikäryhmässä on eritasoisia joukkueita, toiset ovat kilpajoukkueita ja toiset harrastelijoita, kaikki kuitenkin yhtä tärkeitä seuramme toiminnassa.
Seurassamme toimii useita vasta-alkajille tarkoitettuja joukkueita eri ikäryhmissä. Valitse niistä sinulle parhaiten sopiva joukkue! Suurin osa joukkueista harjoittelee omassa Kultahallissamme Kaarelassa, mutta alkeisryhmiä löytyy myös Myllypurosta ja Tapanilasta. Alkeisjoukkueiden toimintaan pääsee mukaan ympäri vuoden. Tutustu joukkueisiin alta ja ilmoittaudu mukaan syyskaudelle 2026 myClubissa. Alkeistason joukkueiden kevätkauden harjoitukset starttaa 31.8.2026 alkaen.
Alkeistason joukkueiden toiminnassa noudatetaan koulujen loma-aikoja, jolloin ei lähtökohtaisesti ole joukkuetoimintaa.
Joukkueet kaudella 2026-2027
HOBBITS
2018-2021 SYNTYNEET
Hobbits on nuorimmille vasta-alkajille suunnattu cheerleading-ryhmä Kaarelassa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta. Tästä ryhmästä on hyvä ponnistaa ylöspäin edistyneiden alkeisryhmään Griffins, kaksi kertaa viikossa harjoittelevaan alkeisjoukkueeseen Dryads tai harrastetason Minotaurs– joukkueeseen.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos harrastusta haluaa jatkaa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: hobbits@goldenspirit.fi
Ilmoittaudu jonoon syyskaudelle tästä!

BUNNIES
2016-2019 SYNTYNEET
Bunnies on vasta-alkajille suunnattu cheerleadingryhmä Kaarelassa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen edistyneiden alkeis ryhmään Griffins, kaksi kertaa viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Dryads tai hakeutua harrastetason Minotaurs-joukkueeseen.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos haluaa jatkaa joukkueessa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: bunnies@goldenspirit.fi
Ilmoittaudu jonoon syyskaudelle tästä!

OREADS
2014-2019 SYNTYNEET
Oreads on vasta-alkajille suunnattu cheerleading-ryhmä Myllypurossa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen kaksi kertaa viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Naiads tai hakeutua harrastetason Unicorns -joukkueeseen.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos haluaa jatkaa joukkueessa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: oreads@goldenspirit.fi
Ilmoittaudu mukaan syyskaudelle tästä!
GRIFFINS
2015-2019 SYNTYNEET
Griffins on edistyneiden alkeisryhmä, joka harjoittelee kerran viikossa Kaarelassa. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta. Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen kaksi kertaa viikossa harjoitteleviin alkeistason joukkueiseen Dryads tai hakeutua harrastetason Minotaurs-, Unicorns tai Nereids -joukkueisiin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos haluaa jatkaa joukkueessa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: griffins@goldenspirit.fi
Ilmoittaudu mukaan syyskaudelle tästä!

HYADES
2013-2017 SYNTYNEET
Hyades on vasta-alkajille suunnattu cheerleadingryhmä Myllypurossa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen kaksi kertaa viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Naiads tai hakeutua harrastetason Unicorns– tai Gaias -joukkueisiin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos haluaa jatkaa joukkueessa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: hyades@goldenspirt.fi
Ilmoittaudu mukaan syyskaudelle tästä!
NAIADS
2014-2019 SYNTYNEET
Naiads on vasta-alkajille suunnattu cheerleadingryhmä, joka harjoittelee Myllypurossa ja Töölön kisahallilla. Joukkueessa harjoitellaan kaksi kertaa viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa sekä osallistuu liiton STAGE-tapahtumaan kauden aikana. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen harrastetason Unicorns– tai Gaias-joukkueisiin, tai voivat osallistua minien kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin (Fairies).
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos haluaa jatkaa joukkueessa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: naiads@goldenspirit.fi
Ilmoittaudu mukaan syyskaudelle tästä!

DRYADS
2015-2017 SYNTYNEET
Dryads on vasta-alkajille suunnattu cheerleadingryhmä, joka harjoittelee Kaarelassa. Joukkueessa harjoitellaan kaksi kertaa viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa sekä osallistuu liiton STAGE-tapahtumaan kauden aikana. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen harrastetason Minotaurs– tai Goblins-joukkueisiin, tai voivat osallistua minien kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin (Fairies).
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos haluaa jatkaa joukkueessa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: dryads@goldenspirit.fi
Ilmoittaudu mukaan syyskaudelle tästä!

MAMMOTHS
2010-SYNTYNEET JA VANHEMMAT
Mammoths on vuonna 2010- ja aikaisemmin syntyneille vasta-alkajille suunnattu alkeistason/level 1:n cheerleading-ryhmä. Joukkueessa harjoitellaan lajin perustaitoja. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta. Ryhmästä voi ponnistaa ylöspäin harrastetason L2 aikuisten joukkueeseen Diwatas tai L2 klassikkojoukkueeseen Dinosaurs!
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut, jos haluaa jatkaa joukkueessa. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Ota yhteyttä: mammoths@goldenspirit.fi




