Harrastamisen tukirahasto

Harrastaminen kuuluu kaikille – GS on kaikille! 

Olemme perustaneet harrastamisen tukirahaston mahdollistaaksemme GS-perheen jäsenten harrastamisen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Seuran myöntämän taloudellisen tuen tavoite on parantaa vähävaraisten harrastajien mahdollisuuksia harrastaa cheerleadingia seurassamme ja näin vähentää harrastajien eriarvoisuutta taloudellisten resurssien osalta. Tukea voi hakea kaksi kertaa vuodessa, elokuussa ja tammikuussa, seuran jäsenen harrastuskuluihin.

Kevätkauden hakuaika on nyt auki!

Tukea haetaan erillisellä lomakkeella, johon pääset suoraan tästä.

Täytäthän hakemuksen huolellisesti. Kaikki annettu tieto on luottamuksellista eikä sitä julkisteta missään vaiheessa, ainoastaan rahaston toimihenkilöt käsittelevät tietoja.

Hakemuksessa tulee perustella huolellisesti, miksi harrastaja tarvitsee taloudellista tukea ja ilmoittaa, saako harrastaja tukea harrastuskuluihin joltain muulta taholta.

Hakemuksen käsittely

  • hae tukea 21.1.2024 mennessä
  • tarvittaessa toiminnanjohtaja voi avustaa hakemuksen laadinnassa (yhteystiedot alla)
  • hakemukset käsitellään rahaston johtoryhmässä viimeisen jättöpäivän jälkeen pikaisesti ja päätökset pyritään antamaan mahdollisimman pian käsittelyn jälkeen

Myöntämisen perusteet

Jaettavilla resursseilla tuetaan pääsääntöisesti harrastajia, joilla tai joiden perheillä on taloudellisia haasteita ja, jotka ovat sellaisessa tilanteessa, jossa (perheen) taloudellinen tilanne on muuttunut äkillisesti tai tilapäisesti (esim. opiskelu, työttömyys, ero, puolison kuolema, äkillinen vakava sairastuminen). Pääsääntöisesti tällaisessa tilanteessa tulee kuitenkin nojautua yhteiskunnan antamiin tukiin.

Tukisummat määräytyvät todennetun tuen tarpeen, hakemusten määrän sekä jaettavissa olevien varojen mukaan. Yksittäinen harrastaja ei voi saada useampaa tukea toimintakauden aikana eikä myönnetty tuki oikeuta tukeen automaattisesti seuraavalla kaudella, joten tukea on haettava uudelleen. Harrastamisen tukirahaston johtoryhmä esittää tuen myöntämissuunnitelman hallitukselle, joka päättää tuesta hallitukselle tehdyn selvityksen perusteella.

Myönnetty tuki käytetään suoraan harrastajan avoimiin laskuihin. Tukea ei makseta urheilijalle itselleen.

Huomioitavaa

Mikäli tukipäätöksen myöntämisen jälkeen havaitaan tuen hakemisen osalta väärinkäytöksiä tai hakemuksessa on annettu virheellistä tietoa, on seuralla oikeus perua myönnetty tuki ja periä myönnetyt avustukset takaisin.

Seura pidättää oikeudet muuttaa tuen myöntämiskäytäntöjä itsellään.

Haluatko tehdä lahjoituksen tukirahastolle?

  • Yritykset ja yhdistykset, olettehan yhteydessä toiminnanjohtajaan (yhteystiedot alla).
  • Yksityishenkilöt voivat lahjoittaa tilisiirtona pankkitilille FI69 6601 0001 1715 45. Käytäthän tilisiirrossa viestikentässä viitteenä ”Lahjoitus harrastamisen tukirahastoon”.

Rahankeräyslupa: RA/2022/754

Mikäli tuesta on kysyttävää, olettehan yhteydessä toiminnanjohtajan sijaiseen Johanna Luttiseen, johanna.luttinen@goldenspirit.fi , 0505337656.